Maailman väestön' kasvun, silkkiteollisuuden rakenteen mukauttamisen ja teknologisen innovaation sekä ihmisten' luonnonsilkkituotteiden ymmärryksen syvenemisen myötä silkin kulutus jatkuu kasvaa tasaisesti. Maailmantalouden yhdentymisen ja Kiinan' liittymisen WTO:hon myötä kilpailu silkkimarkkinoilla kuitenkin kovenee.
1. Silkkikaupan esteet rajoittavat reilua kilpailua
Silkin viennillä on koko tekstiiliteollisuuden näkökulmasta suhteellisen vähän kaupan esteitä ja suhteellisen löysä vientiympäristö, mutta sitä ovat rajoittaneet myös kaupan esteet, kuten kiintiöt ja tullit. Samanaikaisesti tekstiilikaupan esteiden vaikutuksesta tekstiilimateriaaleihin, kuten aitoon silkkiin, puuvillaan ja pellavaan, yhdistettyjen ristiintuotteiden vientiä on rajoitettu voimakkaasti. Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat kiinalaisen silkin tärkeimmät myyntimarkkinat. Vastustaakseen suurta määrää halpahintaisten kiinalaisten silkkien ja silkkivaatteiden tuontia ja välttääkseen vaikutukset silkkikierrätysteollisuuteen EU ja Yhdysvallat alkoivat asettaa kiintiörajoituksia Kiinan silkin ja vaatteiden tuonnille vuonna 1994. Vuodesta 1998 lähtien, vaikka Eurooppa ja Yhdysvallat ovat peruneet osan kiintiöistä kiinalaisille silkkituotteille, mutta tietyt rajoitukset ovat edelleen voimassa. Suojellakseen omia etujaan Japani on asettanut eniten rajoituksia kiinalaisten silkkituotteiden tuontiin. Silkin, pellavan, silkin ja puuvillan sekä muiden sekoituskankaiden suosion myötä kansainvälisillä markkinoilla tekstiilikiintiöiden vaikutukset silkkivaatteiden ja markkinatilan laajentamiseen ovat tulleet yhä selvemmiksi.
2. Maat ovat puristaneet kansainvälisille silkkimarkkinoille
Silkin kulutus leviää ympäri maailmaa. Kiina ja Brasilia ovat tärkeimmät silkkiäistoukkien ja raakasilkin vientitoimittajat maailman silkkimarkkinoilla. Kiina, Japani, Etelä-Korea, Intia ja Thaimaa ovat tärkeimmät silkkikankaiden vientitoimittajat maailmassa. Kiina, Japani ja Etelä-Korea ovat myös tärkeimmät silkkivaatteiden vientitoimittajat maailman silkkimarkkinoilla. Tärkein vientitoimittaja. Sericulture-teollisuutta ei juuri ole Ranskassa, Italiassa, Saksassa, Sveitsissä ja Hongkongissa Kiinassa. Ne tuovat pääasiassa raakasilkkiä ja silkkiä ja muita raaka-aineita syväkäsittelyn jälkeen kotimaiseen ja ulkomaiseen kulutukseen. Yhdysvallat, Australia, Uusi-Seelanti, Saudi-Arabia ja eräät Pohjois-Amerikan maat tuovat silkkituotteita suoraan kotimaiseen kulutukseen. Maailmantalouden elpymisen ja kasvun myötä maat ovat tähdänneet globaaleille silkkimarkkinoille ja pyrkineet laajentamaan silkkituotteiden vientiään. Silkkiä tuottavien maiden, kuten Intian ja Vietnamin, nousu ja kehitys puristaa edelleen kansainvälistä markkinaosuutta. Etelä-Korea, Italia, Saksa ja muut maat käyttävät teknologisia etujaan tuodakseen kotelonsilkkiraaka-aineita Kiinasta, Japanista ja Brasiliasta ja viedä ne sitten jalostuksen jälkeen kehittyneisiin maihin, kuten Yhdysvaltoihin. Heistä on tullut Kiinan' vahvimmat kilpailijat silkkivaatteiden viennissä.





